Broneeri aeg: +372 5556 5938
Narva mnt 59, Tallinn – Vaata kaarti
Guinot
GUINOT - kansainvälinen menestyjä ihonhoidossa
GUINOT-hoitometodit ja ainutlaatuiset aktiiviaineyhdisteet palkitsevat uskollisen käyttäjän tuloksellisuudellaan. Tiivis yhteistyö kosmetologien kanssa takaa sen, että erikoishoitomme ja ihonhoitotuote-linjamme vastaavat ajan haasteisiin ja ihastuttavat laatutietoisia asiakkaitamme
vuosi toisensa jälkeen.Kuluneen 40 vuoden ajan GUINOT on levittänyt ammattitaitoisen ihonhoidon sanomaa 11 000 kauneushoitolan ja span voimin, 70 maassa ympäri maailmaa.
Tehokasta ja turvallista
Lääketieteen kehittyessä myös Guinot kehittää entistä tehokkaampia ja miellyttävämpiä hoitomenetelmiä, jotka johtavat entistä parempiin ihonhoidollisiin tuloksiin. Guinot-laboratorioiden tutkijat ovatkin työssään hyödyntäneet aina alan uusinta teknologiaa, jotta sinun ihosi säilyttäisi pidempään nuorekkuutensa.
Pitkälle viedyn laite- ja aktiiviainekehittelyn lisäksi Guinot on aikaansa edellä myös ihonhoitotuotteiden valmistajana. Guinot’n tuotanto toimii farmaseuttisten standardien mukaisessa tehtaassa, sillä tuotteiden laadun lisäksi niiden puhtaus ja turvallisuus ovat Guinot’lle ensisijaisen tärkeitä seikkoja.

Hydradermie „Double Ionisation“

Eksklusiivinen proseduuri Guinot lahjoittaa asiakkaalle rentoutuksen, levon ja mahdollistaa saada “uuden ihon”. Menetelmän salaisuutena ovat ionisaatio (rullien kevyt virtaus auttaa kasvien komponentteja tunkeutumaan syvälle ihoon) ja happikyllästeisyys (täydellinen keino herättää “nukkuva” iho). Ihosi tuntee pehmeää lämpiämistä ja täyttyy energiasta, lisäksi muovaava lifting (sovitamme henkilökohtaisen naamion ja teemme hierontaa). Kasvot näyttävät nuorekkailta ja iho hehkuu.
Kesto: 75 min – 66 €

Hydradermie Age Logic

Tehokkaasti puhdistava kasvohoito ilman kipua. Ainutlaatuisella hydradermie -hoitomenetelmällä puhdistetaan erikoista seerumi-geeliä käyttäen kivuttomasti kaikki ihohuokoset kasvoilla. Sitä seuraava happihoito supistaa ihohuokosia ja antaa iholle kauniin hehkun. Hoidon loppuvaiheessa kasvoille levitetään rasvaeritystä normalisoiva naamio sekä päivävoide.
Kesto: 90 min – 72 €

Hydra Lift

Ihon trimmaus ilman leikkausta, erittäin tehokas lifting. Proseduuri ei vaikuta ainoastaan ihoon, se auttaa myös vahvistamaan kasvolihaksia, nostamaan niiden tonusta ja silottamaan ryppyjä. Palauttaa täydellisesti lifting-efektin. Menetelmän salaisuutena ovat toksiinien poistaminen kehosta, kasvolihasten stimulointi, muovaus.
Kesto: 90 min – 69 €

Hydra Lift Express

Ihon trimmaus ilman leikkausta, erittäin tehokas lifting. Proseduuri ei vaikuta ainoastaan ihoon, se auttaa myös vahvistamaan kasvolihaksia, nostamaan niiden tonusta ja silottamaan ryppyjä. Palauttaa täydellisesti lifting-efektin. Menetelmän salaisuutena ovat toksiinien poistaminen kehosta, kasvolihasten stimulointi, muovaus.
Kesto: 30 min – 39 €

Hydra Lift Yeux

Tämä proseduuri, joka räätälöidään henkilökohtaisesti kunkin asiakkaan tarpeisiin sopivaksi, mahdollistaa “plastiikkakirurgian” efektin saavuttamisen. Menetelmän salaisuutena ovat ylimääräisen nesteen ja toksiinien poistaminen ja ihon varustaminen hapella, stimulointi (palauttaa lihasjännityksen, tasoittaa hymyrypyt, vähentää ryppyjä, parantaa kasvonpiirteitä), vahvistava kasvohieronta (tarjoaa unohtumattoman ylellisen kokemuksen ja auttaa varmistamaan tuloksen.
Kesto: 45 min – 45 €

Hydradermie + Hydra Lift

Eksklusiivinen proseduuri Guinot lahjoittaa asiakkaalle rentoutuksen, levon ja mahdollistaa saada “uuden ihon”. Menetelmän salaisuutena ovat ionisaatio (rullien kevyt virtaus auttaa kasvien komponentteja tunkeutumaan syvälle ihoon) ja happikyllästeisyys (täydellinen keino herättää “nukkuva” iho). Ihosi tuntee pehmeää lämpiämistä ja täyttyy energiasta, lisäksi muovaava lifting (sovitamme henkilökohtaisen naamion ja teemme hierontaa). Kasvot ja dekoltee-alue näyttävät nuorekkailta ja ihosi hehkuu.
Kesto: 90 min – 90 €

Hydradermie Age Logic + Hydra Lift hooldus

Ikääntymisen ja väsymyksen myötä kasvonpiirteet muuttuvat raskaammiksi ja menettävät ryhdikkyyttään. HYDRADERMIE AGE LOGIC + HYDRA LIFT on nuoruuden vallankumous, se ulottuu astetta syvemmälle ja stimuloi kasvojen lihaksia kiinteyttäen ja kohottaen kasvonpiirteitä.
HYDRADERMIE AGE LOGIC + HYDRA LIFT on kasvoille kuin kuntosalitreeni vartalolle. Se muotoilee kasvonpiirteitä kiinteyttäen lihaksia ja palauttaen nuorekkaan ulkonäön. Hoidon jälkeen kasvot näyttävät tasaisemmilta ja kiinteämmiltä –ilman pistoksia! Huomaat eron katsomalla peiliin. Aloita kokeilemalla komen kerran hoitosarjaa.

Kesto: 105min – 95 €

Eye Logic

Hoidossa keskitytään kolmeen eniten esiintyvään silmänympärysongelmaan: turvotukset, rypyt ja tummat silmänalukset. Hoidon jälkeen on silmänympärys huomattavasti nuorekkaampi, koska rypyt ja pienet juonteet ovat kadonneet ja silmänympärys on huomattavasti virkistynyt turvotuksen poistumisen ja  ihonvärin parantumisen takia. 
Kesto: 45 min – 50 €

Hydra Lift + Eye Logic

Kesto: 90 min – 105 €

Liftosome

Selkeän kasvo-ovaalin muovaus, ryppyjen tasoitus, ihon nuorentaminen, tonuksen ja kimmoisuuden parantaminen. Proseduuri toteutetaan 3 askeleella: pro-kollagenoomin ja C-vitamiinin konsentraatti, thermolift -naamio (lämmittävä naamio), hieronta ja nuorentava seerumi A-vitamiinilla.
Kesto: 75 min - 75 €

Longue vie Soleil

GUINOT’n Nucleic Defense® tuoteperheeseen kuuluvat eritasoiset aurinkosuojat kasvoille ja vartalolle, auringonoton jälkeen käytettävät tuotteet rauhoittamaan auringolle altistunutta ihoa sekä itseruskettavat tuotteet luomaan iholle päivettyneen hehkun ilman auringon säteitä.
Auringosta ja sen aiheuttamista haitoista kuulee puhuttavan yhä enemmän. Vaikka auringossa oleskelu ja UVA- ja UVB-säteilyille altistuminen ovat haitallisia terveydelle sekä myös oleellisia ajatellen ihon ennenaikaista vanhenemista, on hyvä tietää että auringosta voi nauttia myös turvallisesti. GUINOT on kehittänyt oman ainutlaatuiset aurinkotuoteperheen, joka vastaa UV-säteilyn aiheuttamiin haasteisiin antaen samalla mahdollisuuden nauttia auringosta ja ruskettua turvallisesti.

Kesto: 75 min – 67 €